JukkaKekkonen

Koulutuksen tasa-arvo on uhattuna

Opetus ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on käynnistänyt laajalla rintamalla koulutuspoliittisia muutoksia varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Ne koskettavat monen muun seikan ohella syvästi koulutuksellista tasa-arvoa, joka on demokraattisen oikeus- ja hyvinvointivaltion suurimpia saavutuksia. Valitettavasti ministerin ja ministeriön linja on nostanut suuria uhkia koulutuksen tasa-arvolle, joka on demokraattisen oikeus- ja hyvinvointivaltion peruspilareita. 

Kysymys on mahdollisuuksien tasa-arvosta ja meritokratian periaatteiden soveltamisesta. Se mitä nyt on tapahtumassa ja millä tiellä on viime vuosina oltu, on syvästi näiden käsitteiden oikean ja hyvinvointivaltiollisen tulkinnan vastaista. 

Toimittaja Anna-Sofia Bernerin kirjoitus (HS 12.8.2018) meritokratia käsitteen historiasta ja käyttöyhteyksistä osuu tähän teemaan. Meritokratian ja demokratian yhteys on tärkeä nähdä oikeassa valossa. 

Meritokratian ydin on ansioiden ja ahkeruuden palkitsemisessa. Tätä kautta menestyksen voi liittää oikeudenmukaisuuteen ja reiluuteen. Demokraattisen oikeus- ja hyvinvointivaltion näkökulmasta siihen liittyy erityisesti mahdollisuuksien tasa-arvo syntyperästä, sosiaalisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta. Tälle pohjalle rakennettiin myös Suomen kansainvälistä mainetta niittänyt koulutusjärjestelmä 1960-luvun lopulta lähtien. 

Jos meritokratia toimii kuvatun mallin mukaan, yhteiskunnassa voidaan reilusti kilpailla pääsystä koulutukseen sekä erilaisista tehtävistä ja asemista. Toimiva meritokratia avaa myös sosiaalisen nousun mahdollisuuksia, joka on demokraattisen yhteiskunnan elinvoiman ehto. Sosiaalinen säätykierto ylöspäin on aina tervehdyttävää yhteiskunnalle. Sen mureneminen taas merkitsee suuntaa kohti sääty-yhteiskuntaa, jossa syntyperä oli ratkaiseva elämän suuntaa määrittävä tekijä. 

Meritokratia ei sen sijaan tarkoita sitä, että etevimpien ja älykkäimpien pitäisi menestyksensä perusteella olla oikeutettuja hallitsemaan yhteiskuntaa. Jos näin kävisi, toteutuisi dystopia, josta meritokratia käsitteen ensimmäisenä esittänyt Michael Young (1958) varoitti. Se olisi kohtalokasta demokratialle. 

On hyvä muistaa, että yksinvalta (myös valistunut)) on historiallisen kokemuksen mukaan aina vahingollista tai pahimmallaan tuhoista kansalaisten enemmistölle, olivatpa hallitsijat älykkäimpiä, viisaimpia (Platon) tai vaikka keskinkertaisimpia tai tyhmimpiä. Valtaa ei saisi keskittää liikaa, jos hyvinvointia halutaan jakaa oikeudenmukaisesti. 

Demokratian ydin on kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien tosiasiallisessa turvaamisessa heidän ominaisuuksistaan ja taustoistaan riippumatta. Jokaisen ääni on demokratiassa yhtä arvokas. Demokratia perustuu eri intressiryhmien välisiin kompromisseihin, joita tehdään valtiollisten vallankäytön eri tasoilla. Demokratiaan kuuluu vallanjako ylimmän valtiollisen vallan käytössä (vallan kolmijako-oppi), mutta myös muilla yhteiskuntaelämän tasoilla vallan jakaminen on tärkeää. 

 Sanotun kanssa ei ole ristiriidassa se, että koulutuksen kautta saatuihin tietoon ja taitoihin perustuva erityisasiantuntijuus oikeuttaa päätöksentekoon oman asiantuntemuksen ydinalueella. Jokainen haluaa parhaan mahdollisen lääkärin, jos eteen tulee vaativa operaatio. Saman prinsiipin mukaisesti saavat muutkin asiantuntijat meritokratian kautta ansaittua valtaa. Mutta asiantuntijoiden vallalla  on rajansa demokraattisessa yhteiskunnassa 

Jos pohditaan vaikka kansanterveyden tai yleensä suuria yhteiskuntapolitiikan suuria resurssikysymyksiä, siirrytään yksittäisten huippujen asiantuntevuuden ja päätösvallan alueelta demokraattiseen yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon.  Vaikka siinäkin päätöksenteossa asiantuntijoiden sanaa pitää tai pitäisi kuulla, ratkaisut tehdään demokraattisesti valittujen päätöksentekijöiden toimesta. 

Viime vuodet ovat osoittaneet, että meritokratia kuuluu demokratian ohella niihin käsitteisiin, joille voidaan antaa hyvin erilaisia merkityssisältöjä. On suorastaan traagista, että tämän päivän Suomessa ollaan murtamassa ja kovertamassa juuri näiden periaatteiden parasta ja aidointa sisältöä. 

 Erityisesti opetus- ja kulttuuriministerin kaavailut varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ovat murentamassa suomalaisen koulujärjestelmän parhaita meritokraattisia periaatteita. 

Ehkä pahin esimerkki on ylioppilastodistuksen painoarvoa ylikorostava pääsykoeuudistus, jolla asiantuntijoiden varoituksista huolimatta kilpailu viedään yhä nuorempiin ikäluokkiin ja jossa samalla murennetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Mitä nuorempina pitää tehdä uravalintoja, sitä vahvemmin niihin vaikuttaa vanhempien sosiaalinen asema. 

Ylioppilaskirjoitusten merkityksen korostaminen hidastaa myös korkeakoulukuin siirtymistä, kun arvosanoja korotetaan pääsymahdollisuuksien parantamiseksi. Se siirtää ja myös lisää maksullista valmennuskurssitoimintaa yhä nuoremmille ikäluokille. 

Oman lukunsa ideologisessa ja lyhytnäköisessä korkeakoulupolitiikassa muodostaa demokratian alasajo yliopistoissa.  Hierarkkiset käskyvaltasuhteet eivät sovi asiantuntijaorganisaatioihin. Johtajavaltaisuudesta on 2010 luvulla maksettu kovaa hintaa työhyvinvoinnin alenemisen, henkilöstön vähentämisen ja sen seurauksena opetuksen määrän vähenemisen muodossa.  Yliopistojen elämän pysyväksi normaaliksi ovat tulleet pelon ilmapiiri ja toimintojen uskomaton byrokratisoituminen. 

Kohta on kärsitty kymmenen vuotta alamäkeä, viime vuodet vieläpä kiihtyvää pudotusta, koulutuksen koko kentällä. Muutoksen, mieluiten käänteen, aika koittaa toivottavasti viimeistään vaalien jälkeen. 

Olipa tuleva hallitus millainen tahansa, tarvitsemme raskaan sarjan toimijoita kääntämään koulutus- ja tiedepolitiikan suuntaa demokraattisen oikeus- ja hyvinvointivaltion kestävimpien ja arvokkaimpien saavutusten säilyttämiseksi ja niiden edelleen kehittämiseksi. 

Sivistyksestä, tasa-arvosta ja kansakunnan hyvinvoinnista on kysymys. 

 

 

 

 

Jukka Kekkonen 

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori 

Helsingin yliopisto 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Pahinta minustakin on se, että ylioppilastodistusten painoarvoa lisätään pääsykoeuudistuksessa. Kilpailu siitä vain edelleen kiristyy ja yhä nuorempana teini-ikäiset asetetaan alttiiksi jatkuvalle paineelle omasta suoriutumisestaan. Maksullinen valmennuskurssitoiminta kun suosii vain varakkaampia jo lukiosta lähtien.

Yliopistojen pääsykokeiden aiheuttama stressi on jo monille aiheuttanut kovan paineen myötä myöskin alisuoriutumista itse kokeessa, ja jos "paine" alkaa jo lukiossa murrosikäisille nuorille, niin eipä sekään hyvältä näytä.

Ollaanko mekin kohta siinä vaiheessa kuin Japanissa, missä jo nuoret lapset ovat hiostusten alaisina kovilla ja valmennuskurssit vievät kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Japani, jossa käsitykseni mukaan myös itsemurhat lapsilla ovat melkoisen yleisiä.

Esikoulujen vaativammat tavoitteet ovat minusta myöskin huono idea. Onko unohdettu varhaiskasvatuksen yksi vanha hyvä ohje: "Leikki on lapsen työtä?"

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Kaija Kelhu:

Nyt paine on todellakin siirtymässä lukioon. Yksityistunteja otetaan, ja yksityisopetusfirmat alkavat kukoistaa.

Ennen lukio oli yleisivistyksen paikka.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Jukka Kekkonen:

Kirjoituksesi on oikein hyvä. Oikeastaan yhdyn kaikkeen.

On todella hienoa, että koulutuksellista tasa-arvoa korostetaan.

Itse aktivoidun ja aloin kirjoittaa Properuskoulu-blogiani ja lähdin mukaan politiikkaan, kun huomasin, että koulutuksellinen tasa-arvo on uhattuna. Uhan siemenet kylvettiin jo 90-luvulla.

Joskus tuntuu, että olisi ikään kuin tehty kansallinen sopimus koulutuksen mahottamiseksi. Näyttää siltä, että on aivan sama millainen hallituspohja on, koulutusta vedetään säännönmukaisesti alas.

Pelkään kovasti, kun koulutus on ajettu tarpeeksi alas ja tulokset ovat romahtaneet, aletaan susien lailla ulvoa yksityisten koulujen perään.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Koulutuksen yksityistämisen alkamista ei tarvitse pelätä. Se on jo alkanut. On myös turha luulla, että kaoottiset "uudistukset" koulutuksessa ovat vain lähes vastavalmistuneen maisterin touhuja. Takana on iso ja pitkäjänteinen suunnitelma koulutuksen yksityistäiseksi.

Pisimmällä yksityistäminen on yliopistoissa. Niistä on jo tehty oikeustoimikelpoisia yksiköitä, joiden hallinnossa akateemisuuden osuus on väistymässä. Kunhan ne saadaan vähitellen kunnolla pääomitetuiksi, ne voidaan myydä sijoittajille. Malli on ilmiselvästi Yhdysvalloista, vaikka siellä järjestelmä on jo ajautumassa umpikujaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Eriarvoistus lähtee jo päiväkodista. Sinällään on vaikea sanoa, onko kunnallisen ja yksityisen päivähoidon välillä merkittävää pedagogista eroa. Kaikenlaisia erityispedagogiikkoja on päivähoidossa pilvin pimein, mutta on vaikea sanoa, onko niillä suurta merkitystä. Ehkä on, samoin voi olla perhepäivähoidon ja päiväkotien välillä, sikäli että perhepäivähoidossa edellytetään vain perhepäivähoitajan, ei lastentarhanopettajan koulutusta.

Toinen on siinä, antaako lasten kotihoito riittävät pedagogiset eväät. Sinällään ainakin pienen lapsen on ilmeisesti parempi olla vanhempiensa hoidettavana muuten, mutta pedagogisesti se voi olla heikompaa.

Ehkä suurin ongelma on suurissa ulkomaalaistaustaisissa perheissä, joissa kotikielenä on jokin muu kuin suomen kieli. Yksittäiset kotihoidetut lapset eivät ehkä ole niinkään ongelma, mutta suurperheet ovat, sikäli kun ne antavat lapsille riittävän ison yhteisön, jossa oppia omaa kieltä ilman tarvetta suomen kielen oppimiselle. Tällöin lapset eivät välttämättä opi suomen kieltä lainkaan ennen esikouluun menoa, jolloin putoavat heti kelkasta. Nykyisellään Suomen sosiaaliturvajärjestelmä kannustaa toista vanhempaa jäämään kotiin jos lapsia on kovin monta.

Tämän olen huomannut lähialueenkin päiväkodeissa, että vaikka alueella on suoranaisia keskittymiä Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleita maahanmuuttajia, ei päiväkodeissa ole maahanmuuttajataustaisia lapsia ainakaan silminpistävästi. Silloinkin kun on, on kyse ehkä ainoasta lapsesta.

En nyt haluaisi lähteä pakottamaan lapsia päiväkotiin, mutta saattaisi olla perusteltua miettiä, miten järjestää tasa-arvoiset mahdollisuudet tiettyjen maahanmuuttajaryhmien lapsille. Vaikka sosiaaliturva ja kotihoitokin on sinällään tavallisesti lasten etu, tässä tapauksessa se aiheuttaa tarkoituksensa vastaisen lopputuloksen. Lasten kasvatus kun ei ole pelkkää elatusta.

Alli Huovinen

Tästä varoitettiin jo vuosia sitten, kun uusi opetussuunnitelma oli kehitteillä. Kannattaisi muistella, mitä edellisen opetusministerin ajalta seuraa ainakin matematiikan osaamiselle. Se on rapautumassa hurjaa vauhtia. Opiskelupaikkoja jää vapaiksi. Tietoa löytyy Ylen nettisivuilta.

"Koulun opetussuunnitelman suurimpiin muutoksiin kuulunee uudenlainen oppilaskäsitys. Oppilas ei ole enää opettamisen kohde, vaan aktiivinen, vastuuntuntoinen ja omaehtoinen toimija, joka asettaa itse itselleen tavoitteet ja löytää keinot niiden saavuttamiseksi. Hän tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa ja osaa jo varhain tehdä oikeat ainevalinnat.

Nämä ovat hienoja tavoitteita. Pelkkä tavoitteen asettaminen ei kuitenkaan vielä johda päämäärään, vaan tulee tuntea keinot, joilla tavoite saavutetaan."

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/v...

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hieno kirjoitus ja tärkeä asia.

Asialla on sukupuolten epätasa-arvoa lisäävä vaikutus.

Yo-kokeen merkitystä korostamalla jyvitetään yhä vaan suurempi osuus korkeakoulupaikoista tytöille.

Tapio Kiiskinen

Japanissa on tiukkaa ja stressaavaa (kuten Suomessakin) yliopistoon pyrittäessä. Kun yliopistoon pääsee, tahti on vielä lepsumpaa kuin professorien tahtiin sopeutuvassa Suomessa. Kertoi tyttärenpoikani palattuaan sinänsä tulokselliselta vaihtovuodeltaan Tokion yliopistosta.

Toimituksen poiminnat