Tuomioistuimet eivät saa olla poliitikkojen talutusnuorassa

Tuomioistuimet eivät saa olla politiikkojen talutusnuorassa. Eivät ainakaan demokraattisessa oikeusvaltiossa. Eikä tuomioistuinta voi leimata kelvottomiksi silloin, kun ne tekevät jollekin osapuolelle epämieluisan päätöksen. Varsinkin korkeassa asemassa olevat poliitikot leimaavat kuitenkin helposti itselleen negatiiviset päätöksen poliittisisiksi. Yhtä epärehellistä on ylistää tuomioistuimen ratkaisua, jos se sattuu olemaan omien toiveiden ja etujen mukainen.

Katalonian separatistit ja heidän tukijansa ovat riemuinneet äskettäisestä Schleswig-Holsteinin alueoikeuden päätöksestä, jonka perusteella Carles Puigdemont päästettiin takuita vastaa vapauteen ja luovutuspyyntö Espanjaan kapinasyytteen perusteella hylättiin. Vain muutamaa viikko aikaisemmin samat tahot pitivät prosessia poliittisena ja eräät jopa vertasivat Saksan oikeuslaitosta Hitlerin aikaiseen järjestelmään.

Puigdemontin tapauksessa kyse oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen soveltamisesta. Prosessin pitäisi olla EU:n demokraattisten jäsenvaltioiden kesken lähes automaattinen, eikä yleensä asiaa tutkita sisällöllisesti. Näin siksi, että yhteiset säännökset on tehty samat arvot jakavien valtioiden kesken. Jos kuitenkin kansallinen lainsäädäntö on selvästi EU:n yhteisiä normeja tiukempi, sanotusta voidaan poiketa. Ja tietysti EU:n sisällä on Itä-Euroopassa valtioita, jotka ovat pahasti etääntyneet oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta. Mutta niistä ei tässä ole puhe.

Saksalaisen tuomioistuimen päätös perustui näkemykseen, jonka mukaan Espanjan rikoslain kapinasäännöksen edellyttämä väkivalta tai sen uhka ei tullut riittävän selkeästi esille. Saksan maanpetosta koskeva säännös – vaikka se on sisällöltään hyvin samanlainen kuin Espanjan lain kapinasäännös – ei riittänyt luovutukseen tällä perusteella. Lisäksi tuomioistuin vertasi oudolla tavalla separatistien toimintaa lentokentän laajentamista vastustaneiden luonnonsuojelijoiden toimintaan. Viimeksi mainittujen tavoitteisiin ei sentään kuulunut Saksan osavaltion irrottaminen valtiosta.

Päätöstä on kuitenkin syytä kunnioittaa: riippumattoman oikeuslaitoksen yksi ratas on sanansa sanonut, vaikkakin tässä tapauksessa vain muutaman päivän kestäneen harkinnan perusteella. Mutta on hyvä tietää, mitä muuta päätöksestä voidaan lukea. Itse asiassa tuomioistuin lausui samalla paljon muutakin, joka kuuluu sisällölliseen harkintaan.

Luovuttaminen Espanjaan on edelleen mahdollista vakavan julkisten varojen väärinkäytösepäilyn vuoksi. Oikeus myös katsoi, että itsenäisyysliike oli kiistattomasti syyllistynyt laittomuuksiin ja myös väkivaltaisiin toimintamalleihin syksyllä 2017, vaikka tällaisia tekoja ei voitu suoraan nimetä Puigdemontin käskyjen seurauksiksi.

Erityisesti on syytä alleviivata oikeuden näkemystä siitä, että Puigdemont ei ole poliittinen vanki, vaan poliittinen vallankäyttäjä,jota epäillään tekojensa perusteella. Itsenäisyyttä voi ajaa myös laillisin keinoin, kuten syksyyn 2017 saakka tapahtuikin.

On syvästi paradoksaalista, että separatistit hyväksyvät demokraattisen oikeusvaltion tuottamista ratkaisuista vain ne, joiden he katsovat tukevan asiaansa. Jos oikeusvaltion instituutioiden tekemät ratkaisut eivät heitä miellytä, ne leimataan poliittisiksi tai muuten kelvottomiksi.

Katalonian tilanne on viime kuukausina vahvasti oikeudellistunut. Separatistien taktiikkana onkin nyt siirtää konflikti myös eurooppalaisille areenoille. Taktiikka toimii sikäli, että kaikista Euroopan maista löytyy oikeistopopulisteja ja vasemmistolaisia vallankumousromantikkoja, jotka voivat ideologisistä syistä tai tietämättömyyttään asettua tukemaan separatisteja. Sama kritiikki osuus myös suomalaisen median valtavirtaa, joka toistaa hämmästyttävän kritiikittömästi separatistien näkemyksiä.

Tässä kohden on hyvä kerrata se perusasia, että separatistit eivät edusta väestön enemmistöä edes Kataloniassa. Separatistien ääni ei siten ole katalaanien ääni. Itsenäisyysmielisten asia on heikoilla jo tämän tosiasian perusteella, jos sitä arvioidaan demokratian näkökulmasta.

Katalonian asukkaat eivät myöskään elä sorron alla. Kaikki rinnastukset Francon diktatuurin aikaan ontuvat pahasti. Katalonian autonominen alue on ollut Espanjan vaurain. Tämä tosiasia on hyvä muistaa, vaikka ei haluaisikaan puhua hyväosaisten kapinasta.

Katalonian ongelmia ei tietenkään ratkaista lopullisesti tuomioistuimissa, mutta niiden toimintaa ei myöskään voi sivuuttaa demokraattisessa oikeusvaltiossa poliittisella asioihin puuttumisella.

Tärkein edellytys poliittiselle ratkaisulle olisi se, että kaikki osapuolet kunnioittaisivat lakia. Nyt laki on ollut separatisteille vain väline ja este heidän tavoitteidensa toteuttamisella. Tämä ajattelukanta on syvästi antidemokraattinen. Ja se on täysin erilainen kuin esimerkiksi Skotlannin tai Quebecin itsenäisyyden kannattajilla.

Separatistit ovat myös luoneet oman kuplansa, eräänlaisen rinnakkaistodellisuuden, jossa käsitteitä käytetään virheellisesti, historiaa vääristellään ja jossa tosiasiat muuttuvat valheiksi ja valheet tosiasioiksi. Tätä kuvaa he levittävät erityisesti sosiaalisen median kautta.

Syntynyt kriisi ei ratkea millään taikatempulla. Ratkaisu on Espanjan sisäinen asia, joka on ratkaistava Espanjan perustuslakia ja Katalonian autonomiaa kunnioittaen. Voi olla, että nykyisen oikeistohallituksen kyvyttömyyden ja passiivisuuden vuoksi uudistusten pohdinta lykkääntyy vaalien jälkeiseen aikaan.

On ensi arvoisen tärkeää nähdä, että syntyneen kriisin ratkaisemisella on myös yleisempiä ulottuvuuksia Euroopassa. Se on nähtävä osana separatistien edustaman ahtaan, poissulkevan nationalismin ja oikeistopopulismin nousun torjumista.

 

 

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori

Helsingin yliopisto

JukkaKekkonen

Ehdolla eduskuntavaaleissa

Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa.
Profiilikuva © Soppakanuuna(Wikimedia)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu